Valvomista

Taas kerran valvotuttaa. Tuleva muutto uuteen asuntoon stressaa, joten täällä mä kirjotan kuun valossa neljältä aamulla. Vaikka nämä valvotut yöt ovat toisaalta tunnelmallisia, kiroan tätä mun unen laadun heikoutta. 

Valvoessa sitä ehtii miettiä kaikenlaista. Yleensä ne ajatukset pyörii kauhuskenaarioiden ympärillä. Mikä kaikki voikaan mennä pieleen?  Eikä siitä kierteestä pääse irti vaikka kuinka koettaa heivata itsensä sen ulkopuolelle.

Yöllä pimeässä kaikki tuntuu pahemmalle. Tuntuu, ettei aurinko nouse koskaan. Tuntuu, että olet aivan yksin koko maailmassa. Tuntuu, että et nuku enää koskaan. Pitäisi tajuta, että mieli tekee temppujaan, mutta joskus sitä on niin syvällä omissa mietteissään. Niin syvällä, että pois pääseminen ilman apua on mahdotonta.

Kun valvoo monta yötä putkeen joskus saamatta minuuttiakaan unta, saa siitä kärsiä päivällä. Ajatus ei kulje ja mikään ei onnistu. Sitä muuttuu kömpelöksi ja huolimattomaksi. Tämä saa unenpuutteen tuntumaan vieläkin kamalammalta. Sitten illan tunnessa alan pelkäämään. Entä jos en saa tänäkään yönä unta? Mitä enemmän sitä pelkään, sitä vaikeampi minun on nukkua.

Uni ei ole minulle todellakaan itsestäänselvyys. Sitä osaa arvostaa niitä hyvin nukuttuja öitä, koska ne ovat harvassa. Väsynyt olo on aina seurana. Siitä on kulunut muutama hetki, kun olen tuntenut itseni levänneeksi.

Vaikka uni onkin erittäin tärkeetä mulle, jotenkin menen päivästä toiseen. Uskon, että tämäkin helpottaa muuton jälkeen. Kunnes keksin taas uusia stressin aiheita, mutta se on sitten sen ajan murhe. Ei mietitä sitä vielä.