Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Valvomista

Kuva
Taas kerran valvotuttaa. Tuleva muutto uuteen asuntoon stressaa, joten täällä mä kirjotan kuun valossa neljältä aamulla. Vaikka nämä valvotut yöt ovat toisaalta tunnelmallisia, kiroan tätä mun unen laadun heikoutta.  Valvoessa sitä ehtii miettiä kaikenlaista. Yleensä ne ajatukset pyörii kauhuskenaarioiden ympärillä. Mikä kaikki voikaan mennä pieleen?  Eikä siitä kierteestä pääse irti vaikka kuinka koettaa heivata itsensä sen ulkopuolelle. Yöllä pimeässä kaikki tuntuu pahemmalle. Tuntuu, ettei aurinko nouse koskaan. Tuntuu, että olet aivan yksin koko maailmassa. Tuntuu, että et nuku enää koskaan. Pitäisi tajuta, että mieli tekee temppujaan, mutta joskus sitä on niin syvällä omissa mietteissään. Niin syvällä, että pois pääseminen ilman apua on mahdotonta. Kun valvoo monta yötä putkeen joskus saamatta minuuttiakaan unta, saa siitä kärsiä päivällä. Ajatus ei kulje ja mikään ei onnistu. Sitä muuttuu kömpelöksi ja huolimattomaksi. Tämä saa unenpuutteen tuntumaan vieläkin kamalammalt

Muutos

Elämässäni on ollut paljon muutoksia: läheisten poismenoja, muuttoja, parisuhteita, avoeroja, lemmikin hankkimisia ja niiden menehtymisiä, koulujen aloituksia, valmistumisia, uusi työpaikkoja ja uusi ihmisiä elämässä. Usein minusta tuntuu, etten ole koskaan aloillani. Väsyn usein jatkuviin elämänmuutoksiin. Välillä ainoa asia mitä kaipaan on tasainen elämä. Olen aina pelännyt muutoksia. Olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Uuden tuoma epävarmuus pelottaa minua. Vaikka muutokset ovat usein mahdollisuus, pelkään epäonnistuvani. Epäonnistumiset lannistavat ja leimaavat kaiken sen missä olen koskaan ollut hyvä. Uuteen sopeutuminen vaatii minulta aikaa. Varsinkin kun puhutaan suurista muutoksista. Kai se on ihan normaalia, ettei aina ole valmis uuteen. Varsinkaan, kun elämä on ollut hullua vuoristorataa kohta 28 vuotta. Muutokset vievät aina eteenpäin. Vaikka muutos olisi ei toivottu, se silti työntää minua tulevaan. Joskus se kuitenkin tuntuu kuin peruuttaisi saavutuksissaan taaksepäi

Kun paha olo ottaa vallan

Kuva
Tänään on ollut hyvä päivä. Olen saanut asioita aikaiseksi ja olen tuntenut itseni iloiseksi. Vähän väliä on kuitenkin niitä päiviä, kun mieli ei vaan tahdo tehdä yhteistyötä. Sen tietää heti aamulla herätessään, että nyt on taisteltava. Taisteltava, että pääsee ylös sängystä. Joskus taistelu ei tuota tulosta. Silloin paha olo ottaa vallan. Sen pahan olon tuntee päässä, mahassa, selässä, joka paikassa. Se vetää koomaan, josta on vaikea päästä pois. Se sitoo otteeseensa, joka on tiukka.  Tuntuu kuin joku puristaisi minua kasaan ja haluaisin vain hajota palasiksi, mutten voi. Joudun kestämään sen kaiken päänsisäisen kaaoksen, mikä mielessä vallitsee. Toivoen, että myrsky on pian ohi. Paha olo menee minulle harvemmin itsekseen pois. Täytyy päästä ylös sängystä, sen pahan puristavasta otteesta ja toiminnalla karkoittaa se. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Nouseminen ja itsensä tsemppaaminen vievät minulta hurjasti energiaa ja aikaa. Joskus en onnistu siinä tunteihin, päiviin, v

Sairas

Kuva
Olenko minä sairas? Toisinaan tuntuu, että mielenterveyssairaudet ovat osa minua. Osa persoonaani, ei sairautta. Se on minun vikani, että tunnen näin. Se on minun vikani, että toimin tietyllä tavalla. Yritän usein saada itseni uskomaan, että diagnoosi ei ole minua, enkä minä ole pelkkä sairaus. On vaikea hyväksyä, että on sairas. Vaikea kohdata sitä mitä se tuo mukanaan. Sitä arkea, mitä joutuu elämään ja niitä seurauksia, mitä siihen liittyy. Mielenterveysairaudet ovat tuoneet minulle epävarmuutta tulevaan. Vaikea suunnitella elämäänsä pitkälle eteenpäin, kun ei tiedä onko kunnossa silloin. Toisaalta ei tiedä meistä kukaan. Monien epäonnistumisten jälkeen sitä vain alkaa pelkäämään tulevaa, eikä uskalla ottaa isoja askeleita eteenpäin. Myös usko itseeni horjuu. Onko minusta mihinkään? Olenko ansainnut mitään? Näitä kysymyksiä mietin usein. Nämä sairaudet ovat heikentäneet toimintakykyäni. En muista asioita kuin ennen, en jaksa keskittyä samalla tavalla miten ennen jaksoin ja epäon