Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Tänään on World bipolar day eli maailman kaksisuuntaisen mielialahäiriön päivä. Olen sen kunniaksi tänään aktiivisempi instagramissa. Seurailkaahan. :) Tämä päivä merkitsee minulle paljon. Haluan kovasti stigman poistuvan mielenterveyssairauksista. Olen itsekin saanut kohdata ennakkoluuloja ja jopa vihaa sekä syrjimistä sairauteni takia. Suurin osa negatiivisesta huomiosta johtuu ihmisten tietämättömyydestä. En oleta tai velvoita tuntematonta ottamaan selvää sairaudestani, mutta pyydän ettei hän tuomitse minua sellaisen pohjalta mitä ei ymmärrä. Kohtaa ihminen ihmisenä, älä diagnoosina. 

Vaikeinta mielestäni tässä sairaudessa on se, ettei kukaan tule koskaan ymmärtämään mitä käyn läpi. Kukaan ei tule koskaan tuntemaan sitä mitä tunnen sisälläni. En tietenkään toivo muille pahaa oloani vaan vertaistukea ajatuksilleni ja tunteilleni. En kuitenkaan ole aivan yksin. Minulla on valtava tukiverkosto samaa sairautta sairastavia ihmisiä, mutta haluaisin korostaa että kaksisuuntaisen mielialahäiriön kirjo on valtaisa. Me kaikki emme koe sairautta samalla tavalla. Tämä on yksi syy, miksi välillä olo on todella yksinäinen.

Myös tulevaisuuden ennakoimattomuus on haastavaa. Ei tiedä onko kohta taas masentunut tai hypomaaninen. Sairausjaksot ovat pitkiä ja niistä toipuminen on raskas ja pitkä prosessi. Jokaisesta masennuksesta ja hypomaniasta jää arvet seurauksineen. Seuraukset taloudessa, ihmissuhteissa, työ- /kouluelämässä sekä omassa mielessä ja kehossa ovat joskus pysyviä, joskus korjattavissa. Tämän takia on vaikea suunnitella tulevaa ja vaikka kuinka yrittää olla pelkäämättä tulevaisuutta on pieni pelko aina taustalla.



Kaikki ei kuitenkaan ole pahaa. Yritän aina löytää asioista jotain hyvää. Voin kyllä myöntää, että alussa se oli todella vaikeaa, mahdotonta. Voin kuitenkin sanoa, että sairauteni vuoksi olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, olen avoimempi ja käytän luovuuttani enemmän hyödyksi. En halua kuitenkaan vähätellä sairauden vakavuutta ja sitä taistelua, jonka minäkin olen joutunut käymään sekä sitä taistelua mikä minulla on edessä. Toivon selviäväni siitä.

 
Onnellisuus lennättää minua petollisilla siivillään.
Se kaartaa korkealle ja näyttää kuinka kaunis maailma onkaan. 
Olen mahtava ja selviän mistä vain.
Kaikki on kirkasta ja selvää.
En tarvitse apua, minulla on minut.

Yhtäkkiä onnellisuus pudottaa minut jonnekin pimeään.
Kylmään ja tyhjään paikkaan, kuin pohjattomaan kuiluun. 
Siinä kuilussa putoan. 
Yritän tarrautua johonkin, mutta otteeni lipeää.
Vajoan epätoivoon. 
Pimeys ottaa vallan. 
Lamaannun.

Kommentit

  1. Niin tuttua....kaikkein pahinta on, ettei perheeltä ole tullut ymmärrystä ��

    VastaaPoista
  2. Tuttua on no minulla on muutamalla sisaruksella sama eli ne kyllä tietää mistä puhun ja sit nää ryhmät olen aika uusi jäsen mut nähnyt ja kuullut paljon mut pitemmittä puheitta woimiwa tulewaan

    VastaaPoista
  3. Vau!! Upea runo! Kertoo ainakin omista fiiliksistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa, että tykkäsit ja pystyit samaistumaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti