varjovisioita

Muutama päivä sitten vietettiin kansallista masennuksen vastaista päivää ja se sai mut miettimään mitä minä teen omassa arjessani ehkäistäkseni masennusta. Elämä on siitä ihanaa ja kamalaa, että koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Joskus se masennus vaan hiipii kuvioihin, vaikka mitä tekisi. Mutta kyllä minä haluaisin uskoa, että omilla valinnoillakin on joskus edes jotain tekemistä asian kanssa. Armollisuus itseään kohtaan on haastavaa, mutta niin tärkeää. Joskus on tärkeää, antaa itselleen rauha hengähtää ja hidastaa tahtia. Olen polttanut itseni loppuun. Siitä oppii sen, että antaa itselleen tilaa voida hyvin ja aikaa parantua. Ihme juttu, että se aina pitää oppia kantapään kautta. Mutta olen huomannut sen, että kun antaa itselleen luvan lepoon ja mielenrauhaan niin jaksaa paljon paremmin. Itsensä pakottaminen ja asioista stressaaminen ei ainakaan minulla johda muuhun kuin romahtamiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että itseään ei haastaisi uusiin juttuihin tai kannustaisi ottamaan h

En ole pitkään aikaan kirjoittanut ja jokunen teistä saattaa miettiä mitä minulle kuuluu. Instagramin puolella olen kyllä ollut aika aktiivinen joistain asioista, mutta ajattelin nyt tännekin kirjoittaa kuulumisia yleisesti. Kävin tänään sanomassa kiitoksen sanat ja heipat ihanille työkokeilupaikan työntekijöille. Aloitin siis syyskuussa työkokeilun, jonka oli tarkoitus jatkua helmikuun alkuun. Alku sujui hyvin, eikä poissaoloja ollut. Viihdyin paikassa todella hyvin. Marraskuun alussa selkäni meni niin kipeäksi, etten kyennyt enää töihin ja tällä tiellä ollaan edelleen. Päätettiin suosiolla jättää työkokeilu tältä erää tähän ja katsotaan tilannetta myöhemmin uudelleen. Psyykkisesti olen voinut viimeisten kuukausien aikana todella vaihtelevasti. Välillä olen täynnä intoa ja toivoa ja toisina päivinä taas en meinaa päästä edes ylös sängystä. Kipu on ollut suurin masennuksen lähde viime kuukausina ja sen kanssa painiminen on vienyt suuren osan voimavaroistani. Mutta ne innon ja toi