Onnellinen
Kerroin aikaisemmassa postauksessa olevani onnellinen. Aidosti ja oikeasti onnellinen. Ja niin onnellinen onnellisuudestani, että itken ilosta vähän väliä. Onnellisuus on nimittäin ollut aika kaukainen tunne viime vuosina. Ainakin sellainen pitkäkestoinen onni. Normaalisti saatan olla aamulla hyvän olon huipulla ja illalla taas ahdistuksen syövereissä.
Tunne-elämän tasapaino on suuri asia jonka onnellisuus tuo mukanaan. Se luo turvallisuuden tunnetta ja antaa uusille aluille mahdollisuuden. Jos tunne-elämäni on epävakaa, on vaikea ottaa isoja askeleita eteenpäin. Sitä helposti horjahtaa väärälle tielle ja kompastuu matkalla. Minulle tasapaino on sitä, että on sopivasti iloinen ja sopivasti surullinen. Se, että välillä surettaa ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla onnellinen. Tunneskaalan ääripäästä toiseen seilaaminen ei vain tuo sellaista tasaista onnellisuutta mitä kaipaan.
Onnellisuus on minulle luottoa tulevaan. Eikä se tarkoita sitä, että kaikki olisi hyvin. Vaan sitä, että kaikki järjestyy kyllä. Aina sanotaan, että pitäisi nauttia hetkestä, eikä elää menneessä tai tulevassa. Olen huomannut, ettei se onnistu sairausjaksojen aikana tai huonoina hetkinä. Sitä helposti muistelee vanhoja hankalia aikoja ja pelkää tulevaa. Hetkessä eläminen on taito, jonka opetteleminen vie minulta vielä aikaa. Silloin en pelkää tulevaa, mieleni on rauhassa ja minä olen onnellinen.
Pelko tulevasta usein varjostaa onneani. Fakta vain on se, että minulla on sairaus. Sairaus, joka kestää läpi elämäni. En voi ennustaa tulevaisuutta, turha kai sitä on silloin pelätäkään. Ei voi varmaksi tietää masennunko vielä joskus, mutta se mahdollisuus on olemassa. Ja ne muistot ovat niin piinaavia, että vaatii paljon vaivaa saada ne pois mielestä.
Nyt olen kuitenkin onnellinen. Ollut jo kaksi viikkoa. Voi kuullostaa hupsulle, mutta se on minulle pitkä aika. Sitä käy miettimään, että tätäkö elämän pitäisi olla. Että jaksaa nousta aamulla kahdeksalta ylös, pukea päälle ja syödä aamupalan. Että jokainen vastoinkäyminen ei lyökään sinua maahan asti ja muserra. Voin aidosti sanoa, että nautin jokaisesta hetkestä nyt ja tässä. Toivon tämän jatkuvan. Toivon. En enempää. En pelkää, ettei se jatku. En ennusta tulevaa, hyvää enkä pahaa. Olen vain läsnä. Nyt.
Tunne-elämän tasapaino on suuri asia jonka onnellisuus tuo mukanaan. Se luo turvallisuuden tunnetta ja antaa uusille aluille mahdollisuuden. Jos tunne-elämäni on epävakaa, on vaikea ottaa isoja askeleita eteenpäin. Sitä helposti horjahtaa väärälle tielle ja kompastuu matkalla. Minulle tasapaino on sitä, että on sopivasti iloinen ja sopivasti surullinen. Se, että välillä surettaa ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla onnellinen. Tunneskaalan ääripäästä toiseen seilaaminen ei vain tuo sellaista tasaista onnellisuutta mitä kaipaan.
Onnellisuus on minulle luottoa tulevaan. Eikä se tarkoita sitä, että kaikki olisi hyvin. Vaan sitä, että kaikki järjestyy kyllä. Aina sanotaan, että pitäisi nauttia hetkestä, eikä elää menneessä tai tulevassa. Olen huomannut, ettei se onnistu sairausjaksojen aikana tai huonoina hetkinä. Sitä helposti muistelee vanhoja hankalia aikoja ja pelkää tulevaa. Hetkessä eläminen on taito, jonka opetteleminen vie minulta vielä aikaa. Silloin en pelkää tulevaa, mieleni on rauhassa ja minä olen onnellinen.
Nyt olen kuitenkin onnellinen. Ollut jo kaksi viikkoa. Voi kuullostaa hupsulle, mutta se on minulle pitkä aika. Sitä käy miettimään, että tätäkö elämän pitäisi olla. Että jaksaa nousta aamulla kahdeksalta ylös, pukea päälle ja syödä aamupalan. Että jokainen vastoinkäyminen ei lyökään sinua maahan asti ja muserra. Voin aidosti sanoa, että nautin jokaisesta hetkestä nyt ja tässä. Toivon tämän jatkuvan. Toivon. En enempää. En pelkää, ettei se jatku. En ennusta tulevaa, hyvää enkä pahaa. Olen vain läsnä. Nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti