varjovisioita

Oon sirpaleina sadatta kertaa. Oon väsyny, kyllästyny ja loppu elämään. En halua jatkaa. Tarviin sua jaksamaan ja haluamaan  ihan pienen hetken  mun puolesta . Jaksatko?  Noita sanoja saatan kysellä tässä lähipäivinä läheisiltäni. Oon uupunut tyhjästä. Ahdistunut loputtomasti en mistään. En jaksa olla iloinen, enkä oikeestaan edes surullinenkaan. Tiedän, että masentaa mutten osaa sanoa enempää. Värit ovat haalenneet. Kaikki on synkkää. Harmaata ja elotonta. Tuntuu ettei aika liiku ja samalla taas liikkuu liian nopeaa. Hukkaan  elämäni. Kumpa se olisi jo ohi. Tällaisena hetkenä sitä toivoo, että joku uskoo sun puolesta. Uskoo, että kaikki järjestyy. Taistelee hetken sun puolesta ja valaa suhun sitä uskoa, että selviät. Aika paljon vaadittu muilta, mutta minun ainoa mahdollisuus jatkaa. Uaein olen tätä pyytänyt ja pyydän aina uudestaan. Jotkut jaksavat, jotkut eivät, Se on ymmärrettävää ettei jaksa. Enhän minäkään jaksa. Miten kehtaan edes vaatia muilta tälläistä?! Hävettää. Vi