varjovisioita

Viileä tuuli, hämärä ilta ja kynttilän valo. Syksy on tullut. Olen aina rakastanut syksyä. Pimeitä ja koleita päiviä, pipoja ja paksuja huiveja, kynttilöitä ja tunnelmointia. Ehkä olen jotenkin aina aistinut, että silloin olen onnellisimmillani. Mulla menee monen mielestä nurinkurisesti nämä mielialat vuodessa. Vaikka nyt olen oppinut, että on aika yleistä olla masis keväästä. Kevät ja kesä on ollut mulle vaikeinta aikaa niin kauan kuin muistan. Rippileirit ja muut kesätapahtumat ovat menneet aina pieleen, koska painin samaan aikaan ahdistuksen ja masennuksen kanssa. En osaa sanoa mikä siinä on. Ehkä määrittelen vuoden loppuvaksi kesällä ja aina tuntuu että en ole saavuttanut tarpeeksi. Keväällä  valon määrän lisääntyminen aiheuttaa ahdistuksen siitä, että nyt pitäisi taas jaksaa ja innostua asioista jopa epänormaalin suurella volyymilla. Ja kun sitä ei tapahdu, tervetuloa ahdistus. Syksy on aina ollut minulle merkki uudesta alusta. Ehkä tämä juontaa juurensa koulurytmiin. Olin

No niin. Kirje kolahti laatikosta: kutsu ammatilliseen kuntoutusselvitykseen. Jouduin siis valittamaan päätöksestä, koska alkuperäisen päätöksen mukaan työkykyni ei ole heikentynyt eikä tule heikentymään seuraavien vuosien aikana. Onneksi päätös oikaistiin ja aloitan selvityksen kahden viikon päästä! Mikä tää selvitys sit on? Sen tarkoitus on minun kohdallani tukea työelämään siirtymistä. Tuon selvityksen aikana arvioidaan lääkinnällisen että ammatillisen kuntoutuksen tarpeet. Tavoitteena olisi, että saisin jakson aikana tietoa työkyvystäni sekä kuntoutuksen mahdollisuuksista. Kuntoutus alkaa kolmipäiväisenä jaksona, joka koostuu tehtävistä, yksilöllisistä haastatteluista, arvioinneista ja keskusteluista. Kolmen päivän jälkeen selvitys jatkuu tarvittaessa henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Olen ollut nyt 1,5 vuotta pois työ- ja opiskeluelämästä. Tuntuu, että kynnys työnteolle nousee koko ajan. Asiaa eivät myöskään auta negatiiviset muistot jaksamiseeni liittyen. Jouduin ed